Yhteishyvä: Mikä yhdistää pitkään yhdessä olleita pareja?
Tutkija Miikä Mäki pohtii Yhteishyvä-lehden haastattelussa, mikä yhdistää pitkään yhdessä olleita pareja ja miten parisuhteen saa kestämään.
Vuosikymmeniä yhdessä olleita pareja yhdistää monenlaiset asiat, kuten kyky ratkaista ristiriitoja ja sitoutuminen parisuhteeseen, toteaa Väestöliiton ja NetResilience-hankkeen tutkija Miika Mäki.
”Nämä asiat myös ruokkivat toisiaan, eli jos pariskunnalla on ajatus, että tässä ollaan, kunnes kuolema meidät erottaa, heillä on myös motivaatiota ratkoa ristiriitoja. Tai aika ikävä loppuelämä voi tulla, jos ei aktiivisesti pyri rakentamaan sopua”, Mäki huomauttaa.
Pitkään yhdessä olleita pariskuntia yhdistää myös yleensä nimenomaan avioliitto ja sen tuoma sitoutuminen. Lisäksi samankaltaisuus yhdistää. Pariskunnalla voi olla esimerkiksi samanlainen sosioekonominen asema sekä yhteisiä mielenkiinnonkohteita.
Myös sosiaaliset verkostot ennustavat usein liiton pitkäikäisyyttä. Läheiset suhteet esimerkiksi perheeseen, sukuun ja muuhun lähipiiriin toimivat tietynlaisena liimana. Ne, joilla ei ole tukiverkostoja, eroavat selvästi herkemmin.
Mäki kertoo myös, että eroriski on kaikkein suurin heti yhteen muuttaessa ja avioliitoissakin jo kolmannen vuoden kohdalla. Tämän jälkeen eroriski alkaa tasaisesti laskea. Jos pariskunta selviää ensimmäisestä 10–15 vuodesta, he suurella todennäköisyydellä pysyvät yhdessä.
Lue lisää
Yhteishyvä 10.1.2025 (Janita Virtanen): Mikä yhdistää pitkään yhdessä olleita pareja? Ainakin kaksi asiaa
