Syntyvyys laskee niin nopeasti, että Suomessa voi olla 90 vuoden päästä enää alle miljoona suomalaistaustaista. Suomen kokonaishedelmällisyysluku on vajonnut historiallisen…
Demography Talks -webinaarin aiheena läheissuhteiden merkitys hyvinvoinnille digitalisoituvassa maailmassa. Hyvinvointi on vahvasti jaettua. Yhden hyvinvointi muuttuu toisen hyvinvoinnin kanssa ja…
Avio- ja avoerojen yleistymisen sekä niiden jälkeisten uusien parisuhteiden solmimisen myötä uusperheiden määrä on kasvanut huomattavasti viimeisten vuosikymmenten aikana. Aikaisemmissa…
Eivätkö perhepoliittiset ratkaisut enää riitä, kun syntyvyys laskee Pohjoismaissa? Miten nuoret suhtautuvat lastensaantiin ja vanhemmuuteen? Tarvitaanko yhteiskunnassa uudelleenajattelua? Näitä pohtimassa…
Onko informaatio- ja viestintäteknologia sittenkin luonut esteitä vuorovaikutukselle? Onko eräästä takavuosien ikonisesta mainoslauseesta ”Connecting people” tullutkin ironiaa tämän päivän teknologian…
Suomalaiset nuoret aikuiset ovat tutkimuksen mukaan yksinäisempiä kuin muut samanikäiset Pohjoismaissa ja Virossa. Juttu perustuu Väestöliiton ja NetResilience konsortion tutkimukseen….
Yle kysyi ihmisiltä kokemuksia tukiverkoista. Niiden puutteesta kertoivat etenkin lapsiperheet ja yksinasuvat mutta myös muissa elämäntilanteissa olevat ihmiset. Jutussa haastateltiin…
Väestöliiton Perhebarometri Kaikki tykkää perheistä – Suomalaisten perhepoliittiset toiveet esittelee suomalaisten näkemyksiä siitä, miten valtiovalta on perhepolitiikassaan onnistunut ja mitä…
Mitä jos hoitorobotit tekisivät terveyttämme koskevia päätöksiä? Helsingin yliopiston tutkimus selvitti, kuinka ihmiset suhtautuvat hoitorobottien tekemiin päätöksiin. Michael Laakasuo avaa…