Väestörakenteen muutos vaikutti isoäitien rooliin

Väestörakenteen muutoksen myötä on siirrytty esiteollisten yhteiskuntien korkeista kuolleisuus- ja syntyvyysluvuista teollistuneiden yhteiskuntien alhaisiin lukuihin.

Syntyvyyden ja kuolleisuuden vaihtelun väheneminen saattaa vaikuttaa myös ihmislajin ominaisuuksien kehitykseen. Eräs ihmisen evoluution keskeisistä piirteistä on pitkä lisääntymisiän jälkeinen elinaika, jonka on oletettu johtuvan siitä, että isoäidit ovat auttaneet vanhempia hankkimaan enemmän lapsia ja pitämään lapsenlapsensa hengissä.

Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että isoäideistä on ollut hyötyä eri aikoina ja erilaisissa yhteiskunnissa. On kuitenkin epäselvää, miten isoäitien vaikutus mahdollisesti muuttui väestörakenteen muutoksen takia.

Chapmanin ja Lummaan tuoreessa tutkimuksessa tarkasteltiin isoäitien vaikutusta vanhempien lastensaantiin ja lasten hengissä selviytymiseen ennen väestörakenteen muutosta, (1761–1870), siirtymävaiheessa (1871–1910) ja sen jälkeen (1911–1980). Tutkimuksen aineistona käytettiin Suomesta kerättyjä kirkonkirja- ja sukututkimusaineistoja. Tutkimuksessa oli mukana perhelinjoja kahdeksasta seurakunnasta ja neljältä alueelta. Näiden perhelinjojen avioliitto-, syntymä- ja kuolinrekisterit on digitoitu ja osa perhelinjoista ulottuu nykypäivään saakka.

Tutkimuksen mukaan isoäideillä oli enemmän mahdollisuuksia auttaa väestörakenteen muutoksen jälkeen kuin ennen sitä, mutta isovanhempien vaikutus syntyvyyteen ja lastenlasten selviytymiseen väheni. Tämän takia myös isoäitien elinikää koskeva valinta väheni.

Tulokset viittaavatkin siihen, että vaikka mahdollisuudet sukupolvien väliseen vuorovaikutukseen lisääntyivät väestörakenteen muutoksen myötä, näiden vuorovaikutussuhteiden evolutiivinen merkitys todennäköisesti väheni.

Lue lisää

Chapman, Simon N., and Virpi Lummaa. 2024. “Grandmother Effects Over the Finnish Demographic Transition.” Evolutionary Human Sciences: 1–19. https://doi.org/10.1017/ehs.2023.36